Keskiviikkona viiletettiin taas agilityradalla Masan kanssa, kyllä se ruoste meistä (eli ohjaajasta) pikkuhiljaa karisee ;o) Vettä satoi, mutta Masalla oli jotenkin oikein hyvä menofiilis ja sain pari vauhtihaukkuakin! Radat olivat kovaa kieputusta, mutta pienellä vääntämisellä selvisimme :D Kyllä se tehokoulutus antoi paljon, meinaan nyt oli useampia ohjausvaihtoehtoja joita kokeilla.

Hiirifarmi olikin pysynyt ennallaan, tuolla kiharaisella on vaan karva jotenkin suoristunut sen aikuistuttua kunnolla. Pesässä on yksi poikanen, katsotaan nyt mikä on pakkasen tilanne..

Viikonloppuna on paljon jännää ohjelmaa tiedossa, huomenna työpäivä Tapiolan Stockalla eläinpäivillä, jossa edustamme klinikkaa. Otan myös pikkukäärmeet mukaan esille, täytyykin pakata ne vaan superhyvin kun on alkanut tulla vähän kylmä.Sunnuntaina tuleekin päivä jota on melkein vuosi odotettu, Sinin luonnetesti! En yhtään osaa arvioida mitä likka tekee tietyissä osissa. Olisipa jo sunnuntai!

Eilen töistä mukaan lähti Mustikka-kissa. Hoidetaan leidi kuntoon ja katsotaan mitä sitten, näin alkuun koirat on sille jees eivätkä omat leidikissat häiritse näköetäisyydeltä. Masa oli vähän ällöttynyt, kun taas kissa sanoo rumasti kun sitä menee lääppimään.

Aamulla oli muuten käynyt jumalattoman nolosti. Eeka oli jäänyt aamulenkin jälkeen ulos! Yleensä lasken koirat ovesta mennessä, mutta vissiin tämä 'superaikainen' herätys oli liikaa ja en huomannut yhden uupuvan. Onneksi naapurit pelastivat tilanteen soittamalla, olisi raukalle voinut käydä huonosti.. Huono äiti olen, kun lapsukaiset unohtuvat ulos! :PPP