Emäntä on ollut kovin poikki, joten on jäänyt kirjoittelut ja vähän kaikki muukin.. Koirat ovat lenkkeilleet ja treenattukin on sentäs (vaikka sitä ei huomaa ;o)). Mitä sitä siivoamaan tai pesemään pyykkiä, jos voi lähteä koirien kanssa ulos.. ;o)

Perjantaina Masa jäi mutsille yökylään, meni kuulemma ihan samalla menolla kuin silloin kun Masa asui siellä. Hyvä että tulevat Mikin kanssa juttuun, tuo on nimittäin paras ja ainoa hoitopaikka Masalle :>

Lauantaina matkasin Sinpun kanssa kyytiin, Masa odottikin jo autossa ja suunnattiin Ertin agilityn maneesikauden avajaisiin. Kisarata joka vedettiin kahteen kertaan, Masa sijalle viisi vaikka mamma mokasi molemmilla kerroilla :P Saakkels kun ei osaa pitää selkää suorana ja ohjata ilman pepunnostelua ;o) Njoo, tokalla ratakerralla oltiin kyllä molemmat aika seis, ihme huitelua molemmilla.. Mutta, Masa teki kaikki kontaktit loistavasti!!! Wu-huu! Sirppu pääsi vähän hengaamaan maneesiin ja se olikin ihan sekaisin uudesta paikasta ja oli vähän tylsistynyt kun ei tehty mitään jännää.. Paikallamakuupaikkana tuo oli ainakin liikaa tällä kertaa.. ;o)

Sunnuntaina sitten hakumetsälle hirveällä kiireellä ennen pimeän tuloa. Masa ja Sini mukaan ja junalla Espoon keskukseen ja sieltä mutsi koppasi meidät mukaansa kisareissulta tullessaan. Sini meni junassa moitteettomasti, samoin Masa kun sai Sirpun perässä mennä :>
 Masalle kolme pistoa, piti olla ylihelppoa jne vaan.. Ei ollutkaan!  Alueella oli käynyt joku muu ensin tekemässä kaistaleilla hommia, joten oma alueemme alkoi kaistaleista. Otin Masan ilman remmiä mukaan ja taas hallinta oli aika hyvää! Etenkin keskilinjalle palaamiset ovat aivan loistavia!
Ekalle pistolle Masa lähti täydellisesti, kunnes unohti mitä piti tehdä :DD Se kävi vähän sikailemassa pissimällä jne, mutta lopulta saatiin ylihelppo ukko ilmaistua jne :P Toka pisto oli hieno, paitsi että se jouduttiin uusimaan kolmesti.. Masa(kaan) ei päässyt polun yli ukolle asti, mutta ei sillä kyllä ollut nenäkään auki kun oli huidellut maalimiehen takaakin.. No, Masa surffasi alueella ja sillä oli kivaa :o) Kolmas pisto oli ihan ok, ei siinä enää sen kummempaa. Itse treenit meidän osalta meni päin mäntyä, mutta ei sille voinut kuin nauraa :oD Masalla oli ainakin hauskaa, pelleileeköhän se ihan vaan huvittaakseen yleisöä? ;o)

Sirpulle tuulihakua taas, alkuun kimma jäljesteli (kaistaleen hajuja pitkin) mutta loppua kohti nenä nousi! Nyt pitää todella miettiä miten sen kanssa hommaa lähdetään rakentamaan ja sitten lähteä hosumaan kunnolla treeneissä.. Onneksi 'salaisessa' treenikirjassa on paljon ajatuksia jo Sinpulle ;o) Agilitysuunnitelmatkin on jo melkein luotu, vielä tarttis toteuttaa ne ;o) Olisi kiva päästä kisaamaan Sinin kanssa, jos vain saisi jostain sen kisakunnon ja -uskalluksen. Ehkä sitten joskus..

Eekasta sen verran, että jätkää on mahdotonta pitää irti :/ Mitäs on suuri lintukoira. Sisäsiisteys on lähtenyt uuteen nousuun ja hienosti ulkona jalka nousee :DD

Dannyllä on kiima taas ja Ninja on lihava. Tytöt ovat olleet ihan hirveitä kun roskaruoka loppui ja (pahanmakuinen) laaturuoka jäi vain syötäväksi. On tullut protestipissaa ja kinaamista, Ninja on jopa oksennellut kun ei ole suostunut syömään. Onneksi tilanne alkaa jo tasoittua, lukuunottamatta Dannyn kiimaa. Kamala ölinä, odotan sitä päivää kun eläinsuojelijavalvoja tulee käymään kyselemässä oudoista äänistä ;o) Taitaa ihan oikeasti naapuritkin olla kovilla :P

Konnat ovat talvilevolla jotakuinniin, ruoka maittaa kun vaan tarpeeksi harvoin sitä tarjoaa. Suurimman osan ajasta koisivat ja valoisalla tulevat kuivattelemaan.

Viljakäärmetytöt yhdistettiin, yllättävästi tällä kertaa se onnistui! Ainakin näillä näkymin, katsotaan miten sitten jatkossa.. Williamista sen verran että se syö ja vetää hurua hulluna, vähän niin kuin hämppykin :> Deimoni syö kanssa, tosin vähän pelottaa miten se pärjää kun on noin pieni vielä..

Olipas tilannekatsaus elukoihin :>