Olipas kiva lenkki koirien kanssa! Eksyttiin pitkästä aikaa toiseen suuntaan kun yleensä, kun ajattelin saada mahdollisimman paljon ohituksia muiden koirien kanssa. No tulihan niitä muutama ja kaikki käyttäytyivät mallikelpoisesti :o) Koirapuiston liepeille mentiin norkoilemaan häiriön toivossa, mutta eihän siellä ollutkaan ketään! Notta omat koirat saivat sitten mennä hetkeksi puistoon kun kerrankin oli aidattu alue minne Eekankin uskaltaa päästää vapaaksi ;) Kaikki muut taisivat olla kotona katsomassa Lostia o_O

Masan tokoilutreenaamattomuus loppui eilen, tauko teki ehkäehkäehkä ihan hyvää.. Sillä meinaan oli eilen hurjan hauskaa ja lyhyt treeni menikin aika lailla innolla söheltämiseksi :P Lurikin otti illalla Masan kanssa pientä treeniä ohjattuun noutoon, mutta Masa pelleili aika lailla :D Se ei voinut käsittää miksei kapulaa voinut tuoda miulle, vaan se pitikin viedä Lurille :P

Luri kokeili myös Sillin kanssa pelaamista, hitsi noista sais hyvän treeniparin! :P Tein muutamia huomioita Sinin toimiin ja siihen miten itse kannattaa sen kanssa olla, sijoittua ja käskyttää. Sini on innokas, joten seuraamisen oikea paikka on aika hankala saada aikaiseksi vielä.. Seis-käsky liikkeestä alkaa olla aika tehokas.

Eekan saavutuksiin kuuluu nyt ehkä eniten. Se oppi maahanmenon (jopa ulkona kylmällä!), lopetti remminrepimisen (olihan se aluksi ihan hassua..), vetämisen remmissä ja ohitukset! Eekassa oli pientä remmirähjänpoikasta tuossa, mutta nyt ohitukset menevät hiljaa ja tyylipuhtaasti! Eekan kanssa on myös tehty paljon ohjausharjoituksia, ehkä tulevia agilityratoja silmälläpitäen ;) Tuossa koirassa on paljon potentiaalia, kun sen vaan osaa ohjata oikein :o)

Kokonaisuutena ollaan keskitytty viime aikoina erityisesti Eekaan ja Sinin tokoihin ja Masan kanssa ollaan lähinnä hinkattu luoksetuloja ja remmissä nätisti kävelyä. Nyt pitäisi miettiä Masan tokoiluihin jotain uutta, taitaa emännän motivaationpuute johtua liian yksitoikkoisista treeneistä.. Onneksi on nyt nuo ohjatun kapulat, voidaan pelata niillä aika montaa asiaa :o) Lisäksi Lurin kanssa varmaan saadaan joitain muita temppuvälineitä tehtyä, kun puukkari auttaa puutavaran saamisessa :)

Salaisessa treenikirjassa on paljon huomioita, mitkä ovat silti niin käsittämättömän vaikeita itse noudattaa. Perusmokat kertautuvat ja kertautuvat ja sitten hommat kusee..

Pistänpä siis lyhyen muistilistan itselleni vaikeimmista jutuista muistaa koirien kanssa pelaamisesta:
-Johdonmukaisuus, jos jotain haluaa koiran oppivan oikein, ei kannata lipsua asiasta kertaakaan. Esimerkkinä remmissä kulkeminen sekä ruoan kerjääminen.
-Käsky on käsky jo ekalla, ei 'istu,istu,istu, Istu, ISTU, is-tu', eikä 'istu,_nyt' eikä 'istu, prkl/murh'
-Jos haluaa käsitellä koiraa (leikata kynnet tms), se tehdään eikä sille anneta vaihtoehtoa poistua paikalta ennen kuin homma on hoidettu nätisti.
-Sillin dominoinnista ja huomionvaatimisesta sitä ei pidä palkita.
-En saa pitää Eekaa tyhmänä, kun se ei sitä ole. Paree opetella pelaamaan salaman kanssa kuin antaa sen sikailla kun se on muka niin pöllö.. o_O

Tuossa on tavoitetta pitää ainakin nuo asiat mielessä _aina_.. ;o)